Matkailu

Suurella osalla eläkkeelle jäävistä on kertynyt työeläkettä sen verran, että sitä voi käyttää enemmän kuin päivittäiset tarpeet vaativat. Suuri osa 60+ ikäisestä väestöstä on tottunut lomailemaan ja matkustelemaan. Pakettimatkat ovat helppoja matkustajille. Matkanjohtaja huolehtii käytännön asioista ja hänen puoleensa voi kääntyä apua tarvittaessa. Matkaan on saatavilla tietty palvelupaketti ja oppaan ansiosta vaihtoehto on houkutteleva myös kielitaidottomille matkaajille.

Terveyden heiketessä halutaan edelleen matkustella. On myös sairauksia, joille löytyy apua lämpimästä, aurinkoisesta tai muuten sopivasta ilmanalasta. Tällaisia matkailijoita voi houkutella tarjoamalla hotellityyppistä majoitusta, jossa yhdistyvät normaali majoitus, mahdollisuus tehdä retkiä jaksamisen mukaan sekä mahdollisuus saada tarvittava hoiva ja hoito omalla kielellä.

Jo nyt löytyy esimerkkejä suomalaisista hoivapalveluista, jotka ovat perustaneet toimipisteen Espanjaan. Siellä on mahdollisuus asua loman ajan, saada sairaanhoidollista apua sekä perushoivaa. Tällainen paikka mahdollistaa matkustamisen esimerkiksi avioparille myös sellaisessa tilanteessa, jossa toinen puolisoista tarvitsee hoitoa. Hoivapalvelu huolehtii heikommasta parempikuntoisen tehdessä päiväretkiä. Kumpikin osapuoli voi nauttia lomasta oman jaksamisen mukaan.